Lauantai. Kello seitsemän aikaan illalla. Lopettelen juuri raportin kirjoittamista työpaikalla ja puhelin soi. Ukko siellä soittaa ja sanoo, että Äijänkäpykkä on kadonnut. Ukko on jo sukellellut pihalammessa lasta etsien, Neitinäpsä istuu koiran kanssa lukitussa autossa ja odottaa. Paloauto, ambulanssi ja poliisi ovat jo matkalla meille kotiin. Minä seison toimiston ikkunan ääressä, enkä osaa ajatella tai tuntea mitään.
Hetken päästä iskee paniikki. On päästävä kotiin. Onneksi työkaveri päästää minut lähtemään ja lupaa hoitaa kaiken yksin. Matkalla huudan Jumalan puoleen, rukoilen niin kuin en koskaan ennen. Tänään on virallinen lapsettomien päivä. Minä en halua tällä tavoin lapsettomaksi. Olinhan lapseton jo niin kauan ennen näitä – en halua antaa toista lapsistani pois. En vielä, en näin.
Turvallinen tapa ulkoiluttaa lapsiaan?
Rukoilen ja itken, yhtäkkiä rukous vain loppuu. Onko tämä rauha, kun tilanne on ratkennut vai onko kaikki lopullisesti ohi? Pian Ukko soittaa. Poika on löytynyt. Hidastan vähän, ajan kotiin nopeusrajoituiksien puitteissa. Kotimatkalla vastaan tulee kaksi paloautoa ja ambulanssi. Kotipihassa on vielä kaksi poliisia. Ukko istuu portaalla Äijänkäpykkä sylissään ja Neitinäpsä vierellään. Poika on käärittynä paksuun pyyhkeeseen, Ukolla on päällään märät t-paita, kalsarit ja sukat.
Pieni lehtiotsikkokin tästä saatiin paikallislehteen, pieni poika aiheutti pelastusoperaation. Sukeltajat ja koirapartio, palomiehet ja ambulanssi… meidän pientä poikaamme etsimässä. Mutta miten hän löytyi?
Sivullinen henkilö oli nähnyt poikamme ja osasi ajaa paloauton perässä pihaamme kysymään, olisiko poika meiltä hukassa. Hän lupasi viedä Ukon ja Neitinäpsän sinne, missä poika oli ollut. Mutta ambulanssi oli ajanut tietä pitkin ohi meidän osoitteestamme ja ehti ensin. Ojan reunalta he olivat noukkineet Äijänkäpykän kyytiin. Kun Ukko tuli lapsensa luokse, oli Äijänkäypykällä sanottavanaan vain: ”Ikkän sykkyyn.”
Mutta miten on mahdollista, että ambulanssi ajoi ohi, kun kaikki muut pääsivät hyvin perille? Minä luulen, että enkeli seisoi meidän pihatiemme kohdalla ja sulki ambulanssikuskin silmät. Voin olla väärässä, mutta ei se haittaa. Olen onnellinen – lapseni on löytynyt.
(Viisi viikkoa sitten.)
